Ennätyksellinen puolivuotinen Pro Patiolla

Vuoden 2018 ensimmäinen puolikas on ollut iloa täynnä. Uusia onnellisia altaiden omistajia on tullut Pro Pation toimesta yli 20% enemmän kuin viime vuonna samana ajankohtana. Olemme huomanneet, että ihmisten tietoisuus ulkoporealtaista on kasvanut ja entistä useampi haluaa rentoutua vapaa-ajallaan lämpimässä vedessä ja laadukkaissa hieronnoissa.

Suuri kiitos menestyksekkäästä alkuvuodesta kuuluu asiakkaillemme, sekä uusille että vanhoille. Saamme asiakkailtamme paljon arvokasta palautetta ja kokemuksia, joiden avulla olemme pystyneet kehittämään palvelujamme entistä kokonaisvaltaisemmiksi. Jatkuva kanssakäyminen ja halu kehittää toimintaamme on mahdollistanut laadukkaan ja asiantuntevan palvelun.

Tavoitteemme on tuoda arjen luksusta yhä useamman kotiin myös tulevaisuudessa ja jatkaa toimintaamme laadulla, ammattitaidolla ja positiivisella asenteella.

Kehitys jatkuu yhdessä!