Rentouttavia hetkiä yli 10 vuoden kokemuksella

Pro Patio on ulko- ja sisäporealtaisiin, uima-altaisiin ja kylpytynnyreihin erikoistunut yritys,
joka myy ja maahantuo maailman johtavien valmistajien laatutuotteita – voimaa vedestä.

Kaikki lähti liikkeelle Porvoosta vuonna 2006, kun yhtiön perustaja, silloinen musiikinopettaja Kimmo Niininen muutti uuteen omakotitaloon ja halusi lisätä arkeensa hieman luksusta ostamalla pihalleen ulkoporealtaan. Siihen aikaan Suomesta oli haastavaa löytää ulkoporealtaiden myyjiä ja vielä haastavampaa saada tuotteista kunnon tietoa, minkä vuoksi ulkoporeallas päätettiin etsiä ulkomailta. Tuotteeseen tykästyneenä Kimmo ryhtyi itse myymään ulkoporealtaita kotipihaltaan sillä ajatuksella, että saisi ainakin oman altaansa hankinnan katetuksi, siinä luotiin perusta Pro Patiolle.

Nykyään Pro Patio on Suomen suurin ulkoporealtaiden maahantuoja ja toimittanut suomalaisiin koteihin ja yrityksiin lähes 2500 allasta. Liiketoimintamme on myös laajentunut menestyksekkäästi sisäporealtaisiin, uima-altaisiin, kylpytynnyreihin, allastarvikkeisiin sekä huoltopalveluihin. Pro Patio haluaa tulevaisuudessakin kasvaa yhdessä asiakkaiden kanssa, sekä nykyisten että uusien. Meille helppous on osa nautintoa, jonka tarjoamme jokaiseen päivään.

Merkittävimpiä tapahtumia vuosien varrelta:

 

Reiluun kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon muutoksia, haasteita, oppimista ja iloa. Yksi asia on kuitenkin kulkenut muuttumattomana mukanamme aina porvoolaisen omakotitalon pihalta asti – vahva halu tuoda suomalaisiin koteihin arjen luksusta ja nautinnollisia hetkiä!

Ota yhteyttä

Enquiry form FI

Yhteystiedot

Vantaa

Kauppakeskus Viisari 1. krs, Martinkyläntie 47, 01720 Vantaa

Myynti09-3154 3050

Emailmyynti@propatio.fi



Pro Patio Oy on ulko- ja sisäporealtaisiin, uima-altaisiin ja kylpytynnyreihin erikoistunut AAA-luokitettu yritys. Meiltä saat laadukkaat altaat kaikista koko- ja hintaluokista, maailman johtavilta valmistajilta. Myös allastarvikkeet ja huolto kuuluvat palvelutarjontaamme.

Laajasta allasvalikoimastamme löydämme yhdessä varmasti myös Sinun toiveisiisi sopivan altaat. Voimaa vedestä!

X