NIVEKO – uima-allas juuri sellaisena kuin sinä haluat!

Ylpeinä voimme kertoa, että olemme saaneet myyntiin Laadukkaat NIVEKO uima-altaat.

NIVEKOlla on 25 vuoden kokemus uima-altaiden valmistuksesta ja myynnistä. NIVEKO on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta ja Euroopassa NIVEKO tunnetaankin tinkimättömästä laadusta ja huipputeknologian hyödyntämisestä. NIVEKOlle on tärkeää, että altaat täyttävät kaikki laadulliset kriteerit ja ovat aina sellaisia, kuin asiakas on halunnut.

Päivitämme parhaillaan uusia uima-allas sivujamme, sillä aikaa voit tutustua mallistoon täältä.
Varaa tästä aika henkilökohtaiseen uima-altaan suunnitteluun myyjämme Antin kanssa.

Miksi valita NIVEKOn uima-allas?
Design
Uima-allas suunnitellaan aina asiakkaiden omien toiveiden ja mittojen mukaan. Inspiraatiota altaan muotoiluun ja toteutukseen haetaan luonnosta. Altaiden muotokieli korostaa niiden ainutlaatuisuutta tehden niistä samalla kuitenkin toimivia ja käytännöllisiä.

Laatu
NIVEKO ei tingi laadusta. He seisovat täysin sen takana mitä he toimittavat ja siksi he voivat helposti myöntää kattavan takuun sekä tarjota parasta palvelua asiakkailleen.

Materiaalit
Uima-altaat valmistetaan erityisesti siihen kehitetyillä materiaaleilla, jotka edustavat teknologian kärkeä. Materiaalit ovat pitkäikäisiä ja ovat tehty kestämään säävaihteluita sekä uima-allas kemikaaleja. Materiaalit sisältävät UV-stabilisaattoreita, joiden ansiosta allas näyttää vuosienkin jälkeen uudelta.

NIVEKO Plus
NIVEKO Plus on uusi NIVEKO-konsepti. NIVEKO plus altaista ensimmäisenä erottuu se, että kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ja komponentit NIVEKO on suunnitellut ja valmistanut itse. NIVEKO plus tarjoaa paitsi laadukkaita uima-altaita myös uniikkia muotoilua ja rakennetta. Mikä viimeistelisikään pihan paremmin kuin juuri sinulle tehty uima-allas!

Ota yhteyttä

Enquiry form FI

Yhteystiedot

Vantaa

Kauppakeskus Viisari 1. krs, Martinkyläntie 47, 01720 Vantaa

Myynti09-3154 3050

Emailmyynti@propatio.fi



Pro Patio Oy on ulko- ja sisäporealtaisiin, uima-altaisiin ja kylpytynnyreihin erikoistunut AAA-luokitettu yritys. Meiltä saat laadukkaat altaat kaikista koko- ja hintaluokista, maailman johtavilta valmistajilta. Myös allastarvikkeet ja huolto kuuluvat palvelutarjontaamme.

Laajasta allasvalikoimastamme löydämme yhdessä varmasti myös Sinun toiveisiisi sopivan altaat. Voimaa vedestä!

X